Cult Beauty kosmetiikkajoulukalenteri 2022

Cult Beautyn joulukalenteri on ollut aiempina vuosina yksi odotetuimmista, eikä suotta. Kosmetiikkaa sisältävä joulukalenteri on pakattu täyteen suosituimpia selektiivisen kosmetiikan merkkejä. Perinteisesti Cult Beauty ei tyydy 25 tuotteen joulukalenteriin, vaan muutama luukku sisältää useammankin yllätyksen – viime vuoden joulukalenterissa luukussa 25 oli peräti kuusi tuotetta. Joulukalenterin design noudattelee viime vuotta, mutta väritystä on hieman muutettu. Tämän vuoden kalenteri onkin väreiltään ennemminkin neutraali kuin jouluinen.

Toissa vuonna Cult Beautyn joulukalenterin lanseeraamisessa oli isoja ongelmia, sillä joulukalenterin ilmestyessä myyntiin Cult Beautyn sivusto kaatui kuudeksi tunniksi. Sivuston alkaessa jälleen toimia joulukalenteri olikin jo loppuunmyyty. Tämä raivostutti monet asiakkaat, jotka olivat turhaan yrittäneet hankkia itselleen joulukalenteria ja Cult Beauty sai somessa runsaasti vihaista palautetta. Viime vuonna Cult Beauty oli selkeästi oppinut aiemmasta: joulukalenteri tuli myyntiin kahtena etukäteen ilmoitettuna ajankohtana ja nettisivustokin kesti suuren asiakasmäärän.

Mitä kosmetiikkajoulukalenteri sisältää?

  • 111SKIN – Oxygen Express kasvonaamio (30ml)
  • Augustinus Bader – The Rich kasvovoide (15ml)
  • Biossance – Squalane and Copper Peptide Rapid Plumping Seerumi (50ml, täysikokoinen)
  • Briogeo – Be Gentle, Be Kind Avocado + Kiwi Mega Moisture Superfood hiusnaamio (59ml)
  • BYOMA – kosteuttava geelivoide (50ml, täysikokoinen)
  • Charlotte Tilbury – Bigger Brighter Eyes luomiväripaletti sävyssä ’Exagger-Eyes’ (5.2g, täysikokoinen)
  • Color Wow – Dream Coat Supernatural hiussuihke (50ml)
  • Cult Beauty – Mulberry Silk Sleep Mask in ’Pink’
  • Dr. Dennis Gross Skincare – Alpha Beta Pore Perfecting & Refining Seerumi (15ml)
  • Dr. LEVY Switzerland – Pollution Shield 5PF (30ml, täysikokoinen)
  • Drunk Elephant – Beste No. 9 Jelly puhdistusaine (60ml)
  • FARMACY – Honey Halo Ultra-Hydrating Ceramide kosteuttava voide (50ml, täysikokoinen)
  • Glow Recipe – Watermelon Glow Niacinamide Dew Drops (15ml)
  • Hair By Sam Mcknight – Deeper Love Intense Treatment hiusnaamio (50ml)
  • Hair Gain – Nourishing Miracle Treatment hiusnaamio (50ml)
  • Hourglass – Caution Extreme Lash Ripsiväri (5.5g)
  • Huda Beauty – Power Bullet Cream Glow Sweet Nudes sävyssä ’Sweet Cheeks’ tai Bossy Browns sävyssä ‘Hustla’ (3g, täysikokoinen)
  • HUM Nutrition – Hair Sweet Hair vitamiinit (14 kpl)
  • Jo Loves – Kynttilä, tuoksu ‘Christmas Trees’ (70g)
  • K18 – Leave-In Molecular Repair hiusnaamio (5ml)
  • LANEIGE – Huulinaamio sävyssä ‘Chocolate’ (20g, täysikokoinen)
  • Laura Mercier – Pure Canvas kosteuttava pohjustaja (25ml)
  • MALIN+GOETZ – Dark Rum Parfymoitu öljy (9ml, täysikokoinen)
  • Medik8 – r-Retinoate Intense (15ml)
  • NIOD – Multi-Molecular Hyaluronic Complex (15ml)
  • Pai Skincare – The Impossible Glow Hyaluronic Acid korostustipat sävyssä ’Champagne’ (10ml)
  • REN CLEAN SKINCARE – Brightening Dark Circle Eye Cream (15ml, täysikokoinen)
  • RÓEN – RÓGLOW Skin Stick sävyssä ‘Glazed’ (8g, täysikokoinen)
  • Sachajuan – Scalp Shampoo (100ml)
  • Sachajuan – Scalp Hoitoaine (100ml)
  • Sol de Janeiro – Bom Dia Bright vartalovoide (75ml)
  • Sunday Riley – C.E.O. 15% Vitamin C Brightening Seerumi (30ml, täysikokoinen)
  • Supergoop! – Unseen Sunscreen SPF 30 (15ml)
  • The INKEY List – Polyglutamic Acid Seerumi (30ml, täysikokoinen)
  • Virtue – Healing Oil (9ml)
  • Youth To The People – Adaptogen syväkosteuttava geeli (59ml, täysikokoinen)
  • Zelens – Power D Fortifying and Restoring (10ml)

Miltä vaikuttaa?

Cult Beautyn joulukalenterit ovat olleet tasalaatuisia. Tämän vuoden joulukalenteri vaikuttaa yhtä hyvältä kuin viime vuonnakin: sisältöön on selkeästi panostettu ja tuotevalikoima on tasapainoinen. Joulukalenterista löytyy tuotteita niin ihonhoitoon, hiustenhoitoon kuin meikkaamiseenkin. Kaikki merkit ovat selektiivisiä ja mukana on tuotteita niin Huda Beautylta, Augustinus Baderilta kuin Sunday Rileyltakin.

Vaikka mukana on paljon samoja brändejä kuin viime vuonnakin, sisältö on kuitenkin uudistunut. Joulukalenterissa on paljon hintavia tuotteita, joiden sopivuutta itselle pääsee kätevästi kokeilemaan kalenterin avulla. Joulukalenteri on ehdottomasti tänä vuonna julkaistavien kalenterien parhaimmistoa. Ihonhoidosta ja kosmetiikasta kiinnostuneelle tämä on ehdottomasti hittituote.

Vastetta rahalle?

Kosmetiikkajoulukalenterin sisältämien tuotteiden arvoksi on ilmoitettu yli 1000 euroa (!!). Myyntihinta Cult Beautyn joulukalenterille on 275 euroa ja se sisältää 37 tuotetta, joista 13 on täysikokoisia. Yhden tuotteen hinnaksi jää näin ollen 7,4 euroa. Ottaen huomioon kalenterin sisältämät brändit ja täysikokoisten tuotteiden määrän, hinta ei ole ollenkaan paha. Tämä joulukalenteri antaa ehdottomasti vastetta rahalle.

Kosmetiikkajoulukalenteri on tulossa myyntiin CultBeautyn omille sivuille lokakuussa. Voit ilmoittautua odotuslistalle, jolloin saat ilmoituksen sähköpostiin joulukalenterin ilmestyessä.

Lue arvio CultBeautyn edellisen vuoden joulukalenterista täältä.

Kuvat lainattu cultbeauty.com


Yksi ajatus aiheesta ”Cult Beauty kosmetiikkajoulukalenteri 2022

Jätä kommentti